Personal trainerit

PERSONAL TRAINERIN AUKTORISOINTI

Auktorisoitujen koulutustalojen kouluttamat personal traineirit saavat automaattisesti APT® -auktorisoinnin. Koulutuksesta valmistuttuaan personal trainerit voivat hakeutua APT® -hakemistoon.

Hakemistoon kuuluvat henkilöt saavat tunnisteeksi APT® –kortin, minkä kautta tullaan tarjoamaan mm. erilaisia jäsenetuja. APT:t saava myös virallisen APT-logon käyttöönsä.  APT® -hakemistoon on vuosimaksu ja SKY ry:n hallitus määrittelee hinnat vuosittain. Samalla vuosimaksulla APT saa halutessaan näkyvyyttä myös kansainvälisessä EREPS-hakemistossa.

Kaikki Suomessa personal trainerin ammatissa toimivat henkilöt voivat hakeutua APT –hakemistoon, riippumatta siitä missä koulutus on hankittu. Personal trainerilla on oltava todennettavissa oleva koulutustausta, liikunnallinen ammattiosaaminen ja/tai riittävä työkokemus personal trainerin tehtävistä.

Hakemukseen tulee liittää todistukset suoritetuista koulutuksista sekä työtodistukset, ansioluettelo tai muut asiakirjat, jotka todentavat vaadittavan työkokemuksen personal trainerina. Puutteellisia hakemuksia ei käsitellä.

HAKULOMAKE

Lisätietoja:
toiminnanjohtaja Riitta Hämäläinen-Bister, SKY ry,
puh. 040 515 4449, toimisto(at)sky-ry.fi